Kokemuksia

Asiakkaiden palautteita vastaanotolta

"Vein lapseni vauvahierontaan, vaikka mitään akuuttia vaivaa ei ollut – taustalla oli kuitenkin pientä kireyttä ja toispuoleisuutta. Rosa tunnisti käsittelyssä hyvin nämä kireydet ja osasi kertoa niistä selkeästi, mikä oli todella arvokasta, kun lapsi ei vielä itse osaa kertoa tuntemuksistaan. Oli ihana nähdä, kuinka jopa 1-vuotias taapero rauhoittui hoidon aikana ja selvästi nautti käsittelystä. Lämmin ja ammattitaitoinen kokemus, jota voin suositella muillekin."

"Sain apua akuuttiin alaselkäkipuun jo ensimmäisellä käynnillä – kipu helpotti selvästi heti ja hävisi myöhemmin itsekseen kokonaan. Rosa löysi myös ympäröiviltä alueilta jumeja, joiden olemassaolosta en ollut itse edes tietoinen. Käynnillä oli rauhallinen ja lempeä tunnelma, ja hoito oli lisäksi myös todella rentouttava kokemus. Lämmin suositus!"

"Vastaanotolla tuli heti tunne, että minua kuunnellaan ja että Rosa on aidosti kiinnostunut auttamaan. Hän on empaattinen, ammattitaitoinen ja tekee työnsä suurella sydämellä. Suosittelen lämpimästi!"

"Menin Rosalle polvikivun takia ja yllätyin siitä, että kivun syy olikin aivan muu kuin olin itse kuvitellut. Rosa löysi ongelman nopeasti ja jo kahden hoitokerran jälkeen polvikipu on poissa."

"Kokemukseni oli erinomainen! Kärsin alaselkäkivuista, mutta jo ensimmäisen käynnin jälkeen Rosan hoidon ansiosta paraneminen oli todella nopeaa. Tiimi on erittäin ammattitaitoinen ja huolellinen, suosittelen lämpimästi kaikille!"